Saaren muotoinen tietäminen: kanssakävely post-humanistisena tiedonmuodostustapana ympäristökriisien aikakaudella.

Abstract

Opinnäytetyö on tutkimus siitä, millaista tietoa kanssakävely tarjoaa post-humanistiseen ja elämää säilyttävään taidekasvattajuuteen akuuttien ympäristökriisien aikana. Työ sitoutuu katsomaan maailmaa enemmän kuin ihmisen toimintakenttänä, jossa ei-inhimilliset toimijat ovat osa maailma- ja kasvatuskäsitystä. Työn maailmankuva tiedonmuodostuksineen on nuljahtanutta ja vikuroivaa, se siis sanoutuu irti kokonaisesta maailmakäsityksestä. Sen sijaan se keskittyy havainnoimaan moninaista ja kietoutuvaan maailmaa. Opinnäyte ei pyri esittelemään valmiita vastauksia, vaan se pyrkii jäsentelemään havaintoja vitaalisesta ympäristösuhteesta ja paikkaan sidotun tietämisen luonteesta sekä sen merkityksellisyydestä. Se käsittelee näitä havaintoja toimeenpanevina kutsuina ympäristökriisien keskellä toimivalle taidekasvattajalle. Opinnäyte ottaa lähtökohdakseen kapitalistisen yhteiskuntamallin toimimattomuuden ja esittää kuluttajaidentiteettiin samaistumisen sijaan kietoutumista queeriin ympäristösuhteeseen. Se pyrkii kohtaamaan maailman, jossa kasvatus ei ole siirtymä luonnosta kulttuuriin, vaan matka luontokulttuurien sisällä, purkaen dualistista käsitystä luonnosta ja kulttuurista. Työ ehdottaa, että tunnistamalla ne olosuhteet, joille olemme altistuneita ja niistä tehtyjä, saatamme alkaa haluamaan elämälle suotuisia ja sen ehdoilla rakentuneita asioita.

Työni kävelymetodi on sukua taiteelliselle tutkimukselle, mukaillen Stephanie Springgayn ja Sarah E. Trumanin kanssakävelyä (walking-with). Sen aineistona on käytetty toteutettujen kävelyjen nauhoituksia ja niiden litterointeja. Käsittelyosio muodostuu kävelijöiden dialogin ja ei-inhimillisten toimijoiden rakentamasta narratiivista, jonka sekaan teoriaosio kietoutuu. Se nojautuu nykyisiin post-humanistisiin, feministisiin ja ympäristöfilosofisiin teorioihin, vahvimmin mukana ovat Donna Harawayn, Jane Bennettin, Astrida Neimansin, Joanna Macyn ja Emanuele Coccian ajatukset, sekä Veli-Matti Värrin ekokriittinen kasvatusfilosofia.

This master’s thesis is a study that seeks to find out what kind of knowledge walking-with can provide for post-humanist and life sustaining art education in the era of acute climate crises. The work approaches the world as a more-than-human field, in which non-human actants take part in shaping how the world and education are understood. The world view and the way of attaining knowledge in this work are twisted, jolted, rambling and queer – it detaches from a unitarian understanding of this world. It engages with the world as an entangled pluriverse. This thesis does not intend to offer straightforward answers but brings forth the perceived notions of a vital relationship with the environment and the nature of situated knowledges. These notions act as a rallying call for an art educator working in the midst of climate crises. The dysfunctionality of capitalist society is the starting point for this study, and instead of identifying with consumerist identities, it proposes entangling in a queer relation to environment. It intends to reach out to the world, where education is not a journey from nature to culture, but a journey within naturecultures, thus dismantling a nature culture dualism. The work proposes that, by acknowledging and exposing oneself to the conditions of which we are made, we might cultivate desire for those things that are favourable to life and constructed on its terms.

The walking methodology used in the work is related to artistic research and in line with walking-with that Stephanie Springgay and Sarah E. Truman propose. The work utilises audio recordings and written transcripts of the walks executed within the thesis process. The walkers’ dialogue with each other and interaction with their more-than-human surroundings form a narrative that mixes with post-humanist theory. The main theories are drawn from contemporary post-humanist, feminist, and environmental philosophers such as Donna Haraway, Jane Bennett, Astrida Neimanis, Joanna Macy and Emanuele Coccia, as well as ecocritical education philosopher Veli-Matti Värri.