Maisterin opinnäyte käsittelee ihmisen rakentaman maailman, sekä ei-inhimillisen maailman roolia ja näiden näyttäytymistä etenkin länsimaisessa kulttuurissa, tutkien niiden dramaturgisia ja symbolisia ulottuvuuksia elokuvataiteessa. Opinnäytteen keskiössä on kysymys ekoelokuvan käsitteestä ja siitä, millaista ympäristökuvaa elokuvataide voi välittää, kun ympäröivä maailma valjastetaan näyttämöksi ihmiskeskeisille tarinoille.
Tekijä lähestyy laajaa aihepiiriä tutkimalla ihmisen konkreettista vaikutusta maapalloon, mitä paikkoja ja ominaisuuksia nykyihminen laajemmassa mittakaavassa arvottaa ympäristössään, sekä millainen tämän ympäristön suhde on verrattuna elokuvataiteessa esitettyyn, todelliseen maailmaan pohjaavaan ympäristöön. Ilmastonäkökulma ja posthumanistinen ajattelu ovat pohdinnoissa läsnä. Työssä pohditaan myös uskontojen ja dogmien vaikutusta ihmisen ympäristökuvaan. Aiheeseen tartutaan tutkimalla näiden lisäksi suomalaista luontosuhdetta, Suomen tarinallistettua luontoympäristöä sekä Suomi-kuvaa kotimaisissa elokuvissa.
Opinnäytteessä peilataan maailman nykytilannetta ja tulevaisuutta historiallisen näkökulman, mutta myös ihmisen visioimien tulevaisuuskuvien kautta. Työssä tarkastellaan eri vaihtoehtotodellisuuksiin ja tulevaisuuden skenaarioihin sijoittuvien elokuvien välittämää maailmankuvaa, sekä niiden mahdollista reflektiota aikansa todellisuuteen ja teoksen syntyhetkellä vallinneisiin ajatuksiin tulevaisuudesta.
Master’s thesis addresses discourse about the nature of humane man-made world in relation to non- humane world and their representation especially in Western culture, studying their dramaturgical and symbolic dimensions in cinema. At the core of the thesis is the question about Ecocinema and what kind of environmental narrative cinema can transmit, when the surrounding world is utilized as scenery for anthropocentric stories.
Author approaches the broad topic by studying a human’s tangible impact on the globe, what type of places and features a modern human prefers in their environment, and what is the nature of this relationship, according to the depicted environment in cinema that is based on a real world. Climate perspective and posthumanistic way of thinking are present in the discussion. Thesis also considers the influence of religions and dogmas to how humans observe their environment. Topic is also addressed by studying Finns relationship with their surrounding nature, narrativized landscape of Finland, and how Finland is depicted through its scenery in Finnish cinema.
Thesis reflects the current and future state of world from a historical point of view but also through the futuristic visions made by humans. Thesis surveys different types of visions about the future world scenarios presented in cinema, what kind of environmental worldview they provide, and their possible reflections of the realities and existing thoughts about the future in their own time.