Muuttuva saaristo, mukautuvat suunnitelmat - Helsingin saariston systeemianalyysi ja adaptiivisen kehittämisen periaatteita

Abstract

Maisema-arkkitehtuurin suunnittelukohteet ja niihin liittyvät ajankohtaiset kestävyysongelmat ovat luonteeltaan kompleksisia, jatkuvasti muuttuvia ja epävarmoja. Tässä työssä hyödynnetään systeemiajattelua ja sitä soveltavia lähestymistapoja tutkittaessa, miten Helsingin saaristoa ja sen resilienssiä voidaan kehittää kestävällä ja saaristomaiseman luonteeseen soveltuvalla tavalla, kun tavoitteena on edistää ja yhteensovittaa virkistyskäyttöä ja luonnon monimuotoisuutta.

Kirjallisuuskatsauksessa esitellään systeemiajattelun ja maisema-arkkitehtuurin liittymäkohtia. Saaristomaisemaa tarkastellaan kompleksisena ja adaptiivisena sosioekologisena systeeminä, joka muodostuu ihmisen ja muun luonnon välisistä vuorovaikutuksista. Maisemassa eri ajallisissa ja tilallisissa mittakaavoissa tapahtuvia muutoksia hahmotetaan adaptiivisten kehien ja panarkian avulla. Kirjallisuuskatsauksen toisessa osassa esitellään adaptiivista suunnittelua ja muita maisemasuunnittelun lähestymistapoja, joita yhdistää kokonaisvaltaisuus, joustavuus sekä pyrkimys ymmärtää muutoksia ja mukautua niihin.

Helsingin saariston systeemianalyysissä tarkastellaan systeemin osien ja rakenteen lisäksi kehittämistavoitteisiin vaikuttavia tekijöitä, kuten saaristoon kohdistuvia odotuksia ja toiveita, erilaisia muutostekijöitä sekä mahdollisia tulevaisuuden kehityssuuntia. Teematarkasteluissa syvennytään saariston käytön kestävyyden kannalta keskeisiksi tunnistettuihin teemoihin: kestävän virkistyskäytön rajoihin, virkistyskäytön ja luonnon prosessien kausittaiseen vaihteluun, luonnon arvottamisen menetelmiin sekä kehittämisen prosesseihin.

Systeemianalyysin perusteella syntyvän ymmärryksen pohjalta laadituissa saariston kehittämisen visiossa ja kehittämisperiaatteissa on esitelty erilaisia työkaluja ja menetelmiä, joiden avulla on mahdollista hallita suunnitteluun liittyvää kompleksisuutta ja epävarmuutta. Kehittämisperiaatteissa ilmenevät saariston erityispiirteiden ja potentiaalin tunnistamisen, seurannan, totuttujen sektorirajojen ylittämisen, eri toimijoiden välisen yhteistyön ja oikean mittakaavan tunnistamisen tärkeys. Mukautuvan ja vaiheittaisen kehittämisen prosessi kuvataan neljänä lomittuvana ja rinnakkaisena kehänä, joiden avulla voidaan vastata erilaisiin tarpeisiin ja löytää tasapaino suunnittelun ketteryyden ja maiseman pitkäjänteisen, kokonaisvaltaisen kehittämisen välille.

Diplomityön menetelmiin liittyvistä rajoitteista huolimatta systeemianalyysi tuo vallitseviin suunnittelukäytäntöihin verrattuna uudenlaisia näkökulmia Helsingin saariston kehittämiseen sekä ihmisten ja muun luonnon välisen yhteenkietoutuneisuuden ja ympäristössä tapahtuvien muutosten ymmärtämiseen, sekä tuo esiin perinteisiin suunnittelumenetelmiin liittyviä ongelmia. Työn tulosten perusteella systeemiajattelua soveltavat lähestymistavat tukevat maisema-arkkitehdin työtä ja kannustavat laajentamaan alan työkenttää kohti ulkotilojen kehittämisen kokonaisvaltaista hallintaa. Hankkeiden sisäisten ja keskinäisten aikataulujen, työvaiheiden ja resurssoinnin suunnittelu sekä priorisointi ovat tärkeä osa strategista maisemanhoitoa, jonka avulla voidaan vaikuttaa siihen, millaiseksi maisema lopulta muotoutuu.

Landscapes and the sustainability challenges related to them are complex, constantly changing, and full of uncertainty. This work utilizes systems thinking and adaptive approaches to explore how the Helsinki archipelago and its resilience can be developed in order to promote and integrate recreational use and biodiversity in a sustainable manner.

The literature review presents interfaces between systems thinking and landscape architecture. Insular landscape is viewed as a complex and adaptive socio-ecological system formed by interactions between people and nature. Changes occurring at different temporal and spatial scales are outlined through the concepts of adaptive cycles and panarchy. The second part of the literature review presents holistic and flexible approaches to landscape planning, including adaptive planning.

In addition to analyzing the components and structure of the system, factors affecting development goals, such as expectations and aspirations related to the archipelago, drivers of change as well as possible future trajectories, are explored in the systems analysis. The thematic reviews include themes identified as key elements in the sustainable use of the Helsinki archipelago: the limits of sustainable recreational use, seasonality, prioritization of natural values and development processes.

Based on the understanding arising from systems analysis, the vision and development principles for archipelago are formed. The development principles include various tools and methods to manage the complexity and uncertainty associated with planning. The principles highlight the importance of identifying the potential and inherent features of the archipelago, monitoring, crossing traditional administrative boundaries, co-operation between different actors, and identifying the suitable scale for action. To meet the different needs and strike a balance between agility and long-term development, the process of adaptive development is described as four parallel circles.

Despite the limitations associated with the methodology employed in this master’s thesis, systems analysis brings new perspectives on the development of the Helsinki archipelago, increases the understanding of intertwinedness of people and nature, as well as brings forward problems associated with traditional planning methods. Based on the results of this thesis, adaptive approaches and systems thinking have potential to support the work of landscape architects and encourage them towards a more holistic approach to landscape development. The consideration of project schedules, work phases, resources and prioritization is an important part of strategic landscape management, which eventually has a profound impact on landscape.