Tässä opinnäytteessä käsittelen utopiaa draamallisessa nykyteatterissa. Tarkastelen aihetta kahden Teatterikorkeakoululla tekemäni produktion kautta tutkien sitä, miten utopia näkyi teosten tekoprosessissa, ja miten se vaikutti lavastuksen ja puvustuksen lopputulokseen. Esimerkkiteokseni ovat Tunkio, joka käsittelee abstraktia haaveiden paratiisia, sekä konkreettisempaa ekoutopiaa, ja Young Blood, jonka kautta tarkastelen yhteisön utopiaa.
Utopia yleensä määritellään joksikin ihanteelliseksi tilaksi tai yhteiskunnaksi, joka ei ole vielä toteutunut. Utopiat pyrkivät herättämään toivoa tulevaan ja näyttämään mielikuvituksemme ja haaveidemme rajat nykyhetkestä käsin. Itseäni utopiassa kiinnostaa sen moninaisuus ja yhteiskunnallisuus. Utopiat leikittelevät eri ajan- ja todellisuuden tasoilla kuten nykyisyys—tulevaisuus ja todellisuus—fiktio, mutta samalla utopiat aina peilaavat ja kommentoivat sitä yhteiskuntaa, jossa ne ovat luotu.
Tuon utopian tähän päivään nostamalla sen rinnalle myös feministiset praktiikat. Feministiset praktiikat voivat valjastaa haaveilun voiman vastareaktiona yhteiskunnassa vallitseviin normeihin. Feministiset praktiikat myös muovaavat ja pyrkivät uudelleen määrittelemään sitä mitä olemme tottuneet näkemään esityksissä, joten pidän utopiaa, etenkin tuotettuna feminististen praktiikoiden kautta, tärkeänä osana nykyteatteria.
Tutkin utopiaa teoreettisesta näkökulmasta käyttäen apunani muun muassa Peter G. Stillmanin artikkelia 'Nothing is, but what is not': Utopias as Practical Political Philosophy (2001), joka käsittelee utopiaa yleisellä tasolla, sekä Natasha Tripneyn Imagining a better world: The challenges and paradoxes of exploring utopian themes on stage (2021) sekä Jill Dolanin Utopia in Performance: Finding Hope at the Theater (2005), jotka taas vievät aiheen teatterin piiriin.