Rancièrean aesthetic education: Another scene of art education

Abstract

This Master’s thesis is a theoretical intervention. It aims to rethink key concepts of art and its education. Especially, to interrogate the connections between emancipation, education, aesthetics and politics. Its conceptual practice means its approach is philosophical. All of this comes together in the research question: what could Rancièrean aesthetic education be?

In this thesis, I begin by examining Jacques Rancière’s (a French philosopher) writings on method. His opposition to a hierarchical theoretical practice is exemplified by an adherence to egalitarian method and the use of topographical analysis, refusing to uncover hidden truths. Taking these methodological thoughts seriously, I don’t provide a conclusive and exegetical reading of Rancière’s work, but a proposal of what Rancièrean aesthetic education could be.

In chapters 2–5, I engage with different aspects of Rancière’s philosophical project. First, I uncover the way Rancière has rethought the concept of emancipation as equality verifying action. Then, I move on to explore what he has written about the process of politics as something fundamentally polemical. Rancière’s concept of the distribution of the sensible shows the aesthetic nature of human communities and the process of politics. Exploration of these connections open up chapter 5, which moves to treat Rancière’s art theoretical writings.

I don’t want to raise Rancière to a position of mastery as the philosopher that prescribes what to do in e.g. education or politics. This is why I stage an encounter between Rancièrean theorization and the proposals of art education theorist jan jagodzinski in chapter 6. Through this, I interrogate the limits of Rancière’s positions and gain an understanding to what remains undertheorized or lacking in his work.

I begin chapter 7 by mapping out prior art education research that comes close to my thesis. I focus on Anglo-American art education discourse. After this, I expose my proposal. Rancièrean aesthetic education has to acknowledge the fundamentally antagonistic nature of human communities. The aesthetic, conceptualized as the sensible fabric of human being-together, has only a limited connection to politics. It can directly alter the distribution of the sensible through works of art or open up possibilities of dissensus. The aesthetic cannot substitute politics. This creates other restrictions for Rancièrean aesthetic education as it needs to remain antiteleological.

The main limitations of my proposal are its imperative of action, undertheorized dimension of temporality and the lack of freedom from its conceptual repertoire. Most pressing problem for my proposal of Rancièrean aesthetic education is to find ways to apply it, put it to action.

This thesis shows how Rancièrean theorization can be used in thinking about art and its education. It provides a useful theoretical framework for exploring the connections between education, art and politics.

Tämä maisterin opinnäytetyö on teoreettinen interventio. Se tähtää ajattelemaan uudelleen taiteen ja taidekasvatuksen avainkäsitteitä. Se tutkii erityisesti emansipaation, kasvatuksen, esteettisen ja politiikan suhteita. Sen käsitteellinen työskentely tarkoittaa, että se on lähestymistavaltaan filosofinen. Kaikki tämä yhdistyy tutkimuskysymyksessäni: mitä Rancièrelainen esteettinen kasvatus voisi olla?

Aloitan opinnäytetyön tarkastelemalla Jacques Rancièren, ranskalaisen filosofin, kirjoituksia metodista. Hänen vastustuksensa hierarkkista teoreettista työskentelyä kohtaan näyttäytyy sitoutumisessa tasa-arvoiseen metodiin ja topografisen analyysin käytössä, piilotetun totuuden paljastamisesta kieltäytymisenä. Ottaen nämä metodologiset huomiot vakavasti, en tarjoa tyhjentävää ja eksegeettistä luentaa Rancièren töistä, vaan ehdotuksen siitä, mitä Rancièrelainen esteettinen kasvatus voisi olla.

Luvuissa 2–5 paneudun Rancièren filosofisen projektin eri osiin. Ensimmäiseksi näytän tavan, jolla Rancière on ajatellut uudelleen emansipaation käsitteen tasaarvoa todentavana toimintana. Sitten siirryn tutkimaan, mitä hän on kirjoittanut politiikasta perustavanlaatuisesti poleemisena prosessina. Rancièren käsite, aistillisen jako, näyttää ihmisyhteisöjen ja politiikan prosessin luonteiden esteettisyyden. Näiden yhteyksien tutkinta avaa viidennen luvun, joka siirtyy tarkastelemaan Rancièren taideteoreettisia kirjoituksia.

En halua nostaa Rancièrea mestarin asemaan filosofina, joka määrää mitä tulisi tehdä esimerkiksi kasvatuksessa tai politiikassa. Tämän takia lavastan kuudennessa luvussa kohtaamisen Rancièrelaisen teoretisoinnin ja taidekasvatusteoreettikko jan jagodzinskin ehdotusten välillä. Tällä hahmotan Rancièren aseman rajoja ja saavutan ymmärrystä siitä, mikä puuttuu tai on saanut vähän huomiota hänen työssään.

Aloitan seitsemännen luvun kartoittamalla aiempaa, omaa tutkimustani lähellä olevaa, taidekasvatustutkimusta. Keskityn anglo-amerikkalaiseen taidekasvatuskeskusteluun. Tämän jälkeen esitän oman ehdotukseni. Rancièrelaisen esteettisen kasvatuksen tulee hyväksyä ihmisyhteisöjen antagonistinen luonne. Esteettinen, käsitettynä ihmisten yhdessäolon aistittavana kudelmana, liittyy vain rajoitetusti poliittiseen. Se voi muuttaa välittömästi aistisen jakoa taideteosten kautta tai avata uusia mahdollisuuksia dissensukselle. Esteettinen ei voi korvata politiikkaa. Tämä luo muitakin rajoitteita Rancièrelaiselle esteettiselle kasvatukselle, kuten että sen täytyy pysyä antiteleologisena.

Ehdotukseni pääasialliset rajoitteet ovat sen imperatiivi toimintaan, vähän teoretisoitu ajallinen ulottuvuus ja vapauden puuttuminen sen käsitteellisestä repertuaarista. Painavin ongelma ehdotukselleni on Rancièrelaisen esteettisen kasvatuksen soveltamisen tapojen, sen käytännön, löytäminen.

Tämä opinnäytetyö osoittaa kuinka Rancièrelaista teoretisointia voidaan käyttää taiteen ja taidekasvatuksen ajattelussa. Rancièren ajattelu tarjoaa käyttökelpoisen teoreettisen viitekehyksen kasvatuksen, taiteen ja politiikan yhteyksien tutkimiseksi.