Diplomityö tarkastelee tehokkaan lisärakentamisen vaihtoehtoa Pikku Huopalahden pohjoisosaan Helsinkiin. Työssä tutkitaan korttelisuunnitelman kautta, millaisilla suunnitteluperiaatteilla vilkkaasti liikennöityjen väylien varrelle voidaan suunnitella terveellisiä ja turvallisia, viihtyisiä kaupunkikoteja. Tavoitteena on myös analysoida ja testata alueelle tekeillä olevaa asemakaavaa. Suunnittelualueen mielenkiintoisuus syntyy siitä, että alueen lähtökohdat vastaavat pitkälti tilannetta, joka tulisi olemaan uudessa Helsingin yleiskaavassa ehdotettujen kaupunkibulevardien varrella.
Työssä on ensin analysoitu kaupunkibulevardi –teemaa ja sen pohjalta valittua luhtitalo –talotyyppiä. Sen jälkeen on kuvattu ja analysoitu suunnittelualueen lähtökohdat sekä alueelle tekeillä oleva asemakaava. Seuraavaksi on kuvattu korttelisuunnitelman tarkemmat teemat ja suunnittelukonseptit, ja viimeisenä esitellään suunnitelma tiiviistä korttelista, joka on laajuudeltaan noin 21 000 k-m2. Tontin lähtökohdista syntyneitä erityisteemoja ovat muun muassa melu, ilmanlaatu ja pienilmasto. Julkisivukonseptin lähtökohtia ovat monimuotoisen korttelikokonaisuuden yhteen sitominen ja pyrkimys luoda suurten rakennusmassojen mittakaavaa pienentävä vaikutus.
Työssä käytetään ja analysoidaan Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa alueelle laadittua asemakaavan muutosluonnosta, joka työn valmistumisen aikana on ollut luonnosvaiheessa. Kaavatyön yhteydessä tehtyjä selvityksiä ja viitesuunnitelmia on hyödynnetty diplomityön teossa. Lähdemateriaali käsittää erityisesti ajankohtaisia teknisiä selvityksiä, jotka käsittelevät korkean rakentamisen ja vilkkaasti liikennöityjen väylien varrelle rakentamisen haasteita.
Suunnitelmassa esitetään yhdeksi mahdolliseksi ratkaisuksi Mannerheimintien varteen uudenlaista luhtitalo –talotyyppiä. Luhtikäytävä suojaa asuntoja kadun häiriöiltä, ja samalla mahdollistaa toimivat ja tilallisesti mielenkiintoiset, läpirungon asunnot. Luhtitalo synnyttää uudenlaista kiinnostavaa ja elävää katujulkisivua, joka on samaan aikaan puolijulkinen asunnon jatke bulevardilla ja toisaalta rakennuksen ja kadun välinen reunavyöhyke, joka synnyttää katutasoon miellyttävän arkadin.
Asuntojen tilaratkaisujen lähtökohtana työssä on kaupunkimainen kerrostaloasunto, joka soveltuu vaihteleviin asumismuotoihin. Huonetilojen väljä mitoitus ja mahdollisuus yhdistää asuntoja sivuasuntojen avulla lisäävät joustavuutta erilaisissa elämäntilanteissa ja –tavoissa. Asunnoissa on paljon läpirungon asuntoja, jotka saavat sekä näkymän kadulle että lasitetun parvekkeen pihan puolelle. Korttelin ylle kohoavissa tornimaisissa rakennusosissa sijaitsee kaupungissa paljon kysyttyjä pienasuntoja. Korttelin yhtenäinen julkisivuteema antaa omaperäisen luonteen myös asuntojen sisätiloille.
This Master’s Thesis studies urban infill in the northern part of Pikku Huopalahti in Helsinki, Finland. Design principles for constructing healthy, safe and pleasant city homes along roads of significant traffic are examined in a city block plan. The aim is also to analyze and test the town plan under preparation for this visible spot in the city and to create an architecturally coherent design based on it. The location under study is interesting as it represents the locations which would be found along the new city boulevards in the proposed Helsinki´s new city plan.
The Thesis consists of four parts. First, the idea of urban boulevards in the Helsinki´s new city plan is briefly analyzed. Based on that analyzation, a building type of side corridor entrance building is chosen and analyzed in turn. In the second part the site and the town plan under preparation have been analyzed and described, after which the themes and design concepts have been described in greated detail. Based on the properties of the site focus was placed on traffic noise, air quality and microclimate. The concept for the facade aims to tie together a diverse ensemble and to address to the heavy appearance of the large building masses. In the forth part the plan for a dense city block of approximately 21 000 square meters of gross floor area is presented.
The town plan under preparation by Helsinki City Planning Department is analyzed and used in the thesis. The reports and preliminary land use proposal plans made during the town planning process are made used of. The source material includes current technical reports which look into the challenges posed by high-rise construction and construction along a road with significant traffic.
The design work proposes a solution based on a new building type with an unheated side-corridor entrance. The side-corridor protects the apartments from traffic noise and simultaneously enables functional and architecturally interesting apartments that open up to both sides of the building. The side corridor entrance creates new type of interesting and vivid city façade, which functions as a continuation of the apartment to the boulevard. It is a semi-public zone between the building and street and creates a pleasant arcade on the ground level.
The floor plans are designed to accommodate city apartments appropriate for various types of living. Sufficient space in rooms and possibility to attach apartments through side apartments increases flexibility in various situations in life and for different ways of life. Most apartments have a view to the street on one side and a glazed balcony towards the yard. The tower like building masses which rise above the block include plenty of smaller apartments, which are in high demand in the city. A unifying façade concept for the block gives a unique character also for the apartments’ interiors.