Opinnäytetyö Arkea, teattereita ja unelmia on valokuvaessee, joka kertoo intialaisen Bollywood-elokuvan näkyvyydestä intialaisten elämässä. Työ on toteutettu valokuvaamalla aihetta Intian viidessä eri isossa kaupungissa: Delhissä, Kalkutassa, Chennaissa, Mumbaissa ja Panajissa. Aiheiksi 28 kuvan sarjaan ovat valikoituneet muun muassa elokuvateatterit, julisteet kaupunkikuvassa ja elokuvatähtien fanit. Valokuvasarja on opinnäytetyön osa 1.
Opinnäytetyön osa 2 ”Kuvat tekstinä – arkea, teattereita ja unelmia” kertoo valokuvasarjasta, intialaisen populaarielokuvan ja Bollywoodin sosiologisista kytköksistä sekä intialaisesta kulttuurista. Populaarielokuva Intiassa on kaikkien kansanluokkien jakama viihdemuoto, vaikka yhteiskunta on muuten hyvin hierarkkinen. Teatterit ja lippujen hinnat vain vaihtelevat. Kaikki intialaiset kuitenkin tuntevat elokuvateollisuuttaan vähintäänkin suosituimpien näyttelijöiden ja hittielokuvien verran. Faneille Bollywood edustaa suurta unelmaa loistokkaine puitteineen ja näyttelijädynastioineen. Tästä syystä Bollywood-elokuva kohtaa myös syytöksiä eskapismista.
Osassa 3 kirjoittaja määrittelee tarkemmin intialaista yhteiskuntaa ja Bollywood-käsitettä. Samalla kartoitetaan lyhyesti intialaisen valtavirtaelokuvan merkityksiä ulkomailla.
Valokuvaesseen teoriaa käsitellään osassa 4, jossa teemoina ovat dokumentaarisuus, kuvasarjan ero yksittäiseen valokuvaan nähden, kuvan ja tekstin yhdistäminen. Yksinkertaisimmillaan valokuvaessee voi olla sarja kuvia ilman tekstiä. Toisaalta valokuvaessee voi myös olla kirja, jossa kuville ja tekstille on itsenäiset osansa. Valokuvat voivat myös toimia ikään kuin kuvituksena tekstin joukossa. Tällaisista vaihtoehdoista opinnäytetyön kirjoittaja mainitsee esimerkkejä.