Elokuvallinen ilmaisu esitysprojisoinneissa

Abstract

Vaikka elävän kuvan käyttäminen esityksissä on yleistynyt, saattaa sen käytössä olla yhä uuden teknologian tuntu. Teatterissa on kuitenkin aina pyritty hyödyntämään uusinta teknologiaa ja elävää kuvaa on projisoitu esityskonteksteissa aivan elokuvan alkuajoilta lähtien. Tässä maisterin opinnäytetyössä tarkastellaan esitysprojisointien sisältämää elokuvallista ilmaisua ja niiden esittäviin taiteisiin tuomia uusia ulottuvuuksia.

Tutkielman teoreettinen pohja rakentuu mm. teatterintutkija Greg Giesekamin elokuvan ja videon käyttöä teatterissa käsittelevälle kirjalle Staging the Screen: The Use of Film and Video in Theatre sekä taiteen tohtori Maiju Loukolan väitöskirjalle V/ä/h/ä/n v/ä/l/i/ä: näyttämön mediaalisuus ja kosketuksen arkkitehtuuri.

Tavoitteena tutkielmassa on näyttää, että elokuvallisella ilmaisulla voi olla paikkansa myös esittävien taiteiden kontekstissa. Työssä esitellään länsimaisen projisointikulttuurin historiaa ja käydään läpi teoriaa neljästä elokuvallisen ilmaisun peruselementtistä: assosioivasta kuvakerronnasta, liikkumisesta ajassa ja tilassa sekä lähikuvasta. Työn kolmannessa osassa analysoidaan, miten projisointeja on käytetty Kansallisbaletin esityksessä COW (2020). Siinä nähdyt projisoinnit vaativat katsojaa ottamaan aktiivisemman roolin ja reflektoimaan suhdettaan esitykseen. Projisoinneissa oli käytetty laajasti elokuvallista ilmaisua kuvakokojen varioinnista ajan ja paikan manipuloimiseen. Projisoinnit ottivat suhteen näyttämöllä tapahtuvaan ja toimivat esimerkkinä assosioivasta kuvakerronnasta.

Siitä huolimatta, että projisointien käytön yleistymistä on kritisoitu, tutkielmassa osoitetaan, että kehittyvä tekniikka sekä esittävien taiteiden uudet hybridiset muodot vain lisäävät taiteen kentän monipuolisuutta ja joustavuutta. Tutkielmassa päädytään tulokseen, että projisointien kautta esityksen suhde aikaan sekä tilaan muuttuu huokoisemmaksi, sillä ne tarjoavat keinoja näkymättömän näyttämiseen sekä rajattomaan liikkumiseen ajassa ja tilassa.

Tämän opinnäytteen taiteellinen osa koostuu lyhytelokuvien Poikien puhelin (2019) ja Meillä on taivas (2020) leikkaamisesta, mutta niitä ei käsitellä tässä työssä.

Although the use of film in performances has become more common, it may still have the feel of new technology. However, the theatre has always tried to utilize the latest technology and film has been projected in performances since the early days of cinema. This master’s thesis examines the expressive elements of cinema in projections and the new dimensions they bring to the performing arts.

The theoretical basis of this thesis is built on theater researcher Greg Giesekam’s book Staging the Screen: The Use of Film and Video in Theatre and Doctor of Arts Maiju Loukola’s dissertation V/ä/h/ä/n v/ä/l/i/ä: näyttämön mediaalisuus ja kosketuksen arkkitehtuuri.

The aim of this thesis is to show that the expressive elements of cinema may also have a place in the context of the performing arts. This study presents the history of Western culture of projected image and goes through the theory of the four basic elements of cinematic expression: associative storytelling, movement in time and space and close-up. The third section of this thesis analyzes how projections have been used in the Finnish National Ballet’s performance COW (2020). The projections seen in it require the audience to take more active role and reflect on their relationship to the performance. Cinematic expression, from varying image sizes to manipulating time and space, had been widely used in the projections. They took on a relationship with what was happening on stage and served as an example of associative storytelling.

Despite of the criticism of the increasing use of projections, the thesis shows that evolving technology and the new hybrid forms of the performing arts only increase the diversity and flexibility of the art field. The thesis concludes that through projections, the relationship between performance and time and space becomes more porous, as they provide means for showing the invisible and for unlimited movement in time and space.

The artistic part of this thesis consists of editing two short films: Boys’ Phone (Poikien puhelin 2019) and We Have Heaven (Meillä on taivas 2020), but they are not addressed in this work.